28.9.10

5.02 Hello Bandit promo

27.9.10

Michael C. Hall: En tiedä kuinka Dexter päättyy

Entertainment Weeklylle antamassaan haastattelussa suositun Dexter-kulttisarjan päätähti Michael C. Hall tunnusti, ettei hänellä ole pienintäkään siitä miten Dexterin käy.

Hall tunnusti miettineensä sarjan viimeisiä jaksoja ja Dexterin kohtaloa. Näyttelijän mukaan Dexter voi olla joko elossa tai kuollut, mutta jos hän on kuollut, kuka hänet on tappanut. Hallin mielestä Dexterin kuolemasta voi syyttää joko poliisia tai jopa Dexteriä itseään. Saattaa myös olla, että sarjan päättyessä Dexter ratsastaa onnellisena auringonlaskuun.

Omien sanojensa mukaan Hall ehdotti käsikirjoittajille myös erikoiskautta, jonka aikana jokainen 12 eri jaksoa esittelevät faneille 12 erilaista loppua. Näyttelijän mukaan idea ei saanut kannatusta.

23.9.10

Michael C. Hall antoi lahjan lääkärilleen

Suositun Dexter-jännityssarjan päätähti Michael C. Hall antoi häntä hoitaneelle lääkärille ikimuistoisen lahjan.

TV Guide -lehdelle antamassaan haastattelussa Hall kertoi muistaneensa lääkäriä, joka hoiti tähteä alkuvuodesta tämän sairastuttua Hodgkinsin tautiin, lahjalla, joka ei aivan heti unohdu. Näyttelijän mukaan onkologilla oli oma kokoelmansa veriliuskoja, jonka lisäksi lääkäri oli kiinnostunut myös Dexterin keräilemistä veriliuskoista.

Haastattelussa Hall paljasti halunneensa muistaa hänet parantanutta lääkäriä, joten näyttelijä soitti sarjan lavasteista vastaavalle henkilölle ja hankki veriliuskalaatikon, jonka hän lahjoitti lääkärille.

Dexterin kolmas tuotantokausi käynnistyy Jimillä 10. lokakuuta.

Lähde

21.9.10

Dexter-tähti: Pelkäsin kuolevani!

Suositun Dexter-jännityssarjan palkittu päätähti Michael C. Hall avautui vastikään antamassaan haastattelussa, jossa hän kertoi avoimesti selättämästään syövästä ja siihen liittyvistä peloista.

New York Times -lehdelle puhunut Hall paljasti pelänneensä aina kuolevansa nuorena syöpään, sillä näyttelijän isä menehtyi eturauhassyöpään ollessaan 39-vuotias. Omien sanojensa mukaan Hall ajatteli aina 11-vuotiaasta saakka kuolevansa itsekin viimeistään 39-vuotiaana, kunnes sairastui Hodgkinin tautiin 38-vuotiaana.

Näyttelijä kertoi pelänneensä kuullessaan uutiset sairastumisestaan, mutta samalla tähti oli myös yllättynyt sattumasta.

Dexterin kolmannen tuotantokauden jaksot käynnistyvät Jimillä 10. lokakuuta kello 22.00.

Lähde

Uusi viidennen kauden juliste

5.9.10